Jos kodin kosteudenpoistossa ja lämpötaloudessa kisattaisiin, suomalaiset pyyhkisivät vähintäänkin berliiniläisillä pöytää – ja samalla lätäköt kylpyhuoneesta ja huurut ikkunoista. Meitäkin voi toki moittia, vaikkapa energiasyöppöydestä. Kodeissamme vallitsee talvisin tropiikki sillä välin, kun osa Euroopasta palelee tottuneesti kuumavesipullo kainalossa, kuten Annamari Sipilä osuvasti kolumnoi (HS 1.3.). Olkoon niin, mutta minun vinkkelistäni ainakin pyrimme johdonmukaisuuteen. Jos asunto on kerran saatu lämpimäksi, kuivaksi ja tiiviiksi, se yritetään keskimäärin järkevin keinoin myös säilyttää sellaisena. 

Olen nyt elänyt puolisen vuotta Keski-Euroopan kosteaa talvea kahdessa ennen toista maailmansotaa rakennetussa Altbau-talossa. Molemmat asunnot ovat berliiniläisittäin hyväkuntoisia. Tämä pitää ymmärtää niin, että vaikka porraskäytävässä haisisi vesivahingolta, seinissä olisi epämääräisiä koloja ja sähköjohdot poukkaisivat kiemuroille lattialistojen takaa, on asunto täkäläisen käsityksen mukaan aivan ässä.

Berliinissä asumisessa on toki monia erityispiirteitä. Kuten se, että metropoli kasvaa tolkutonta tahtia. Se vetää puoleensa niin maahanmuuttajia kuin lähiseutujen väestöä. Asunnoista on kilpailua, mikä antaa vuokraajille vapauden perustella melkein mitä tahansa mystisin lausahduksin kuten ”Tiedäthän, millaista se on Berliinissä”. Se mikä ei kelpaa sinulle, kelpaa kyllä jollekin jonossa seuraavista. Sormien läpi on katsottava monenlaista, kuten sisäpihalla tallustavia lihavia rottia ja myrkkysyöteistä varoittavia heippalappuja. Lyhyeksi aikaahan tänne on tultu. Se ei silti estä minua kaipaamasta suomalaista asumista. Juuri nyt antaisin mitä vain lattiakaivosta! Huomaan suovani kaihoisia ajatuksia myös ikkunatiivisteille, välitilan laatoitukselle, tiskipöydälle ja kostean tilan silikonisaumaukselle.

Ensimmäisen asuntoni vuokraisäntä myhäili, kun hän kertoi remontoidun kylpyhuoneen koneellisesta ilmanvaihdosta. ”Tällaista näkee harvoin.” Toden totta, kattoimuri taisi olla ainut täällä kohtaamani. Jotain ikkunattomaan huoneeseen oli kai ollut pakko asentaa, ettei sisällä olisi satanut peseytymisen päätteeksi. Ammeesta ja suihkuverhosta huolimatta imuria sai huudattaa tuntikaupalla, jos sihti oli heikko eikä moppaukseen ollut aikaa. Niin kutsuttu kaato lattiassa ja lattiakaivot tuntuvat olevan vieläkin erikoisuuksia täällä. Ah, miten luksukselta kotikylppäri alkoikaan vaikuttaa! Siellä vesi valuu itsekseen kohti viemäriä, ja loppu kosteus haihtuu lattialämmityksen avittamana tuuletusventtiilistä.

Nykyisen asuntoni suihkua ei rajaa verho eivätkä ammetta oikein seinätkään. Tiedustelin saksalaiselta vuokraajaparilta, voitaisiinko tehdä jotain, ettei koko paikka olisi joka päivä märkänä. ”Miksi? Asetut vain ammeen pohjalle etkä nosta suihkupäätä paljon reunaa korkeammalle,” kuului kirkassilmäinen neuvo. Niin, kuka sanoi, että suihkussa pitää käydä seisten? ”Sitten pidät ikkunaa auki, kunnes huone on kuiva. Mutta muista säätää patteri pienelle, ettei se kuumene liikaa ikkunan takia. Jos lähdet lomalle, laitat lämmityksen kokonaan pois päältä. Energiaa pitää säästää,” ohjeisti rouva. Kylmänkostea kaakelilattia siellä, makuusuihku täällä.

Ensimmäisen asunnon keittiössä minua tervehti vetisten berliiniläisasuntojen vakioasukki. Home kukersi vihreänä ikkunanpielissä. Ei liesituuletinta, ei edes paikkaa sellaiselle. ”Ne eivät ole täällä yleisiä,” kuittasi vuokraisäntäni. Kun saksalainen muuttaa, muuttaa keittiö hänen mukanaan. Pitkäaikainen vuokra-asuminen on hyvin yleistä. Vuokrakotikin halutaan laittaa mahdollisimman omannäköiseksi keittiökaappeja myöten. Tilastokeskuksen 2010 tietojen mukaan runsas 40 prosenttia saksalaisista asui vuonna 2008 vuokralla, kun vastaava luku Suomessa oli runsaat 20 prosenttia. Pätkävuokriin tarkoitetuissa asunnoissa Einbauküche on usein koottu keräilyeristä, kuten minulla. Jos teki mieli kokata, ikkunaa oli pakko pitää auki säällä kuin säällä. Muuten ruudut sumenivat ja asunto haisi päivän ruokalistalta. Joskus viima kävi liian tehokkaaksi. Silloin kiskaisin päälleni toppatakin ja jatkoin paistamista.

Erään nyrkkisäännön mukaan kaikki ikkunat pitää avata vähintään yhtä moneksi minuutiksi kuin mitä ulkona on lämpöasteita. Kerroista per päivä ei ollut mitään puhetta. Niinpä joskus mietin, onko täkäläisen tapa tuulettaa joillekin yksi karaisemisen muoto. Kummastelin aikani opettajaani, joka talven kylmimpään aikaan järjesti luokkaan tasaisin väliajoin läpivedon, jos ilma oli hänestä tunkkaista. Pattereihin hän ei sentään koskenut. Ne hohkasivat tulikuumina harakoille. Seuraavassa lauseessa hän saattoi ihmetellä, miksi kaikki näyttävät viluisilta ja eritoten sitä, miten lainkaan selviämme, kun Suomessa on talvi. Nyt ymmärrän, että hänhän surkuttelikin sitä, miten vaikea Suomessa on tuulettaa. Lämpöasteita eli lupaa ikkunan avaamiseen meillä ei tietenkään olisi.

Sumuinen huuru peittää ruutuja, oli sää melkein mikä tahansa.

Makuulle suihkuun tai mopin varteen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• 304 päivän deadline - 27.07.2015
• Kuinka kissa pelastetaan puusta - 16.06.2015
• Ikisinuttelijan rouvavuosi - 25.05.2015
• Lähteminen kannattaa aina - 22.04.2015
• Not in my Prenzlauer Berg! - 01.04.2015
• Cash only - 02.02.2015
• Onneksi oli ruotsiakin - 02.01.2015
• Tältä suomalainen näytti tänään - 08.12.2014
• Yksi kartta Berliiniin, bitte! - 28.10.2014