Presidentti Vladimir Putin piti tammikuussa Venäjän Liittokokouksessa puheen, jossa hän ehdotti muutoksia perustuslakiin. Se oli suuri uutinen ja toi korostetusti näkyviin ilmiötä, josta Venäjällä puhutaan niin sanottuna “vuoden 2024 kysymyksenä”.

Putin ehdotti muun muassa parlamentin eli Liittokokouksen vallan kasvattamista niin, että pääministerin valitsisi tulevaisuudessa Liittokokous eikä presidentti kuten nyt. Putin ehdotti myös, että niin sanotun valtakunnanneuvoston asema virallisestaan perustuslaissa. Neuvosto on tähän mennessä toiminut vain neuvoa antavana elimenä.

Puheen jälkeen pääministeri Dmitri Medvedevin hallitus erosi, ja saman tien esiin astui uusi, Mihail Mišustinin hallitus. Mišustinin nousu pääministeriksi oli jossain määrin yllättävää, sillä harva tuntuu aiemmin kuulleen koko miehestä. Hän edustaa niin sanottuja teknokraatteja, joita on viime aikoina noussut Venäjällä merkittäviin asemiin vallan kulisseissa.

Putinin ehdottamia perustuslain muutoksia alettiin toteuttaa huomattavan nopeasti. Muutoksia pohtimaan perustettiin laaja työryhmä, mutta vaikuttaa siltä, että muutokset on pitkälti kirjoitettu jo valmiiksi. Muutoksista on määrä pitää kansanäänestys 22. huhtikuuta.

Minulle Putinin puhe tuli kiinnostavaan aikaan, koska opiskelen Pietarin Eurooppalaisessa yliopistossa, jotta oppisin ymmärtämään Venäjää ja sen politiikkaa. Putin piti puheensa uudenvuodenloman aikaan, kun olin käymässä Suomessa, joten pääsin keskustelemaan asiasta ymmärtävien venäläisten kanssa vasta palattuani Pietariin.

Käytännössä kaikki asiantuntijat ovat tulkinneet Putinin ehdotuksia viestiksi, että hän aikoo pitää vallan itsellään myös vuoden 2024 jälkeen, vaikka luopuukin presidentin tehtävästä. Putinilla tulevat vuonna 2024 täyteen perustuslain sallimat kaksi peräkkäistä presidenttikautta, eikä hän näytä sentään olevan valmis niin pitkälle menemään, että kirjoituttaisi perustuslaista uusiksi tätä koskevan pykälän.

On vielä epäselvää, missä muodollisessa asemassa Putin aikoo vallassa oloaan jatkaa. Hänen on arveltu ryhtyvän joko pääministeriksi uuden perustuslain suomin, nykyistä vahvemmin valtaoikeuksin tai pysyvän valtakunnanneuvoston johdossa, kun sille kirjataan valtaa perustuslakiin. Jälkimmäinen versio muistuttaisi tapaa, jonka Venäjän naapurimaan ja tärkeän kumppanin Kazakstanin johtaja valitsi. Kazakstania Neuvostoliiton ajasta asti johtanut Nursultan Nazarbajev pitelee ohjia käsissään turvallisuusneuvoston johtajana luovuttuaan presidentin tehtävistä vajaa vuosi sitten.

Vallansiirto on alkanut

Putinin ilmoitus oli lähtölaukaus vallansiirrolle, joka toteutuu neljän vuoden kuluttua, joskin asiaa on varmasti valmisteltu taustalla jo pidempään. Ilmoitusta ei osattu ennalta odottaa, mutta jälkeenpäin ajatellen jotain tällaista piti jo tullakin. Putinin näkökulmasta asialla saattoi olla jopa kiire. Viestittämällä nyt aikeestaan pysyä vallassa Putin saattaa välttää niin sanotun ramman ankan oireyhtymän – tai ainakin sen pahimmat ilmenemismuodot.

Vuoden 2024 kysymys tarkoittaa epävarmuutta siitä, kuka Venäjää johtaa Putinin presidenttikauden jälkeen. Putinin aseman muutos on vakava haaste niille Venäjän eliittien jäsenille, jotka ovat nousseet asemiinsa Putinin 20-vuotisen valtakauden aikana, toteavat Moskovan Carnegie-keskuksen tutkija Andrei Kolešnikov ja Levada-tutkimuskeskuksen apulaisjohtaja Denis Volkov tuoreessa tutkimuksessaan.

Venäjällä on jo pitkään ollut kulisseissa eliittien välisiä valtakamppailuja. Esimerkiksi viime kesänä The New York Times kertoi eri turvallisuusviranomaisten keskinäisistä kähinöistä. Turvallisuusalan viranomaisista poliittisiin valta-asemiin nousseet niin sanotut silovikit ovat Putinin Venäjällä erittäin merkittävä valtakeskittymä.

Tällaisten kähinöiden voisi olettaa kiihtyvän entisestään seuraavien neljän vuoden kuluessa, ellei nykyhallinto saa pidettyä ohjia käsissään. Presidenttijohtoisissa järjestelmissä eliittien välisillä ja eliittien sisäisillä valtataisteluilla on taipumus kiihtyä, jos ei tiedetä, kenen säännöillä pelataan lähitulevaisuudessa.

Asiaa on tutkinut entisen Neuvostoliiton alueella yhdysvaltalainen politiikan tutkija Henry Hale. Vuonna 2005 julkaistussa artikkelissaan hän selvitteli, miksi osasta entisiä neuvostomaita tuli autoritaarisia ja osasta ainakin jossain määrin demokraattisia. Halen mukaan kyse on aaltoliikkeestä, jossa demokratian aste vaihtelee eri tilanteissa. Aaltoliikkeen käännekohdat yleensä johtuvat ramman ankan oireyhtymästä, joka tarkoittaa presidentin vallan hiipumista loppumetreillä. Ramman ankan käsite on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa väistyvän presidentin asema yleensä heikkenee virkakauden lopulla, kun uusi presidentti on valittu, mutta ei vielä virassa. Venäjän kaltaisissa maissa ilmiö on kokonaisvaltaisempi ja mutkikkaampi.

Presidenttivetoisuudessa on ongelmansa

Halen tutkimat entiset neuvostomaat ovat presidenttivetoisia. Niissä presidentillä on paljon valtaa perustuslain mukaan, ja käytännössä vielä laissa määriteltyäkin enemmän. Suuri osa vallasta on epämuodollista ja perustuu eliittien väliseen vuorovaikutukseen. Tällaisissa järjestelmissä maiden eliitit ovat riippuvaisia presidentistä ja presidentti eliiteistä. Venäjällä esimerkiksi silovikit ovat nousseet valtaan tiedustelupalvelutaustaisen Putinin valtakaudella ja Putinin avulla, mutta samalla he myös tukevat Putinin valtaa. Venäjällä eliitteihin kuuluu silovikkien lisäksi esimerkiksi talouden ja kulttuurielämän merkkihenkilöitä sekä Putinin henkilökohtaisia ystäviä ja luotettuja.

Halen mukaan presidenttivetoisessa järjestelmässä presidentistä tulee rampa ankka, jos hänen hallintonsa jatkuvuudesta on epävarmuutta. Kun ei ole selvää, että tämänhetkiset valta-asetelmat pysyvät, eliitit alkavat pedata tulevaisuutta ja varautua muutoksiin rakentelemalla uusia pelikuvioita asemiensa ja etuoikeuksiensa turvaamiseksi. Valtataistelut tuovat epävakautta ja epävarmuutta.

Tammikuisella puheellaan Putin pienensi riskiään luisua rammaksi ankaksi. Kun Yhdysvalloissa rampuus kestää muutaman kuukauden, Venäjällä se voi alkaa jo vuosia ennen vallanvaihtoa. Putin todennäköisesti muistaa edeltäjänsä Boris Jeltsinin valtakauden. Jeltsinin valta alkoi hapertua viimeistään siinä vaiheessa, kun hän joutui hakemaan jatkokautta vuoden 1996 vaaleissa hyvin heikoista kannatusasemista. Hän onnistui uusimaan mandaattinsa ja jatkoi heikkona presidenttinä vuosituhannen loppuun.

Jeltsinin kauden peruina löytyy myös esimerkki siitä, kuinka köpelösti presidentin nostamille eliiteille voi käydä, kun valta vaihtuu. Jeltsin voitti vuoden 1996 vaalit talouselämän vaikuttajien tuella, mikä osaltaan auttoi tekemään näistä niin sanotuista oligarkeista erittäin vaikutusvaltaisia myös poliittisesti. Putinin kaudella oligarkit pantiin ruotuun, mistä tunnetuin esimerkki lienee yksityisen öljy-yhtiön Jukosin johtajan Mihail Hodorkovskin kohtalo. Hodorkovski pantiin vankilaan ja hänen yhtiönsä pilkottiin sekä jaettiin valtiollisten Rosneftiin ja Gazpromin kesken.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Virus jarruttaa Vladimir Putinin jatkoaikeita - 14.04.2020
• Venäjän pienet koronavirusluvut ihmetyttävät - 13.03.2020
• Yliopisto on paimeneni, ja se kertoo työn ja opiskelun eroista - 07.01.2020
• Mistä venäläisessä yliopistossa saa puhua? - 03.12.2019
• Palatsi meni, mutta yliopisto toimii - 01.11.2019
• Pietarissa tiedetään, mihin keskustan puheenjohtaja pyrkii - 13.09.2019