’Jos kaikki Sainsburyn asiakkaat kierrättäisivät muropakkauksensa, 750 tonnia pahvia käytettäisiin uudelleen joka vuosi. Se vastaa sataayhtä kaksikerroksista bussia.’

Aamiaismuropakkaukseni ottaa osaa ilmastonmuutostalkoisiin kuten melkein kaikki myytävä ja ostettava tavara Britanniassa. Mutta mitäs ihmettä muropakkaukseni oikein sanoo? Että vuotuinen pahvinkierrätys vastaa sataayhtä bussia. Siis millä tavalla vastaa? En tajua. 

Olallani on puuvillakassi joka julistaa ’Love the planet’. Jokainen vähänkin suurempi myymäläketju myy omaa kangaskassiaan ja niinpä niitä on kertynyt kotiin jo melkoinen kokoelma. Muovikassia ei oikein kehtaa enää ottaa vastaan kaupan kassalta. Love the planet -kassi on peräisin halpatavarakauppa Primarkista, josta uudet kengät saa kahdeksalla punnalla. Asiakkaat keräävät pääosin Aasiassa valmistettua tavaraa suuriin koreihin. Iltapäivällä kassajonot ovat satametriset. Jokin tässä yhtälössä mättää. 

Ilmastonmuutos myy hyvin ja viherpesu on muotia, valitettavasti. Miten voikin olla niin että yhtäkkiä kaikki se tavara jonka kannat kaupasta kotiin on ekologisesti kestävää? En ole myöskään ihan niin naivi että uskoisin jokaisella ekologiseksi mainostetulla valinnalla pelastavani läntin ilmakehää. Ei ilmastonmuutosta voi peruuttaa ostamalla tai syömällä. Tarvitaan paljon isompia päätöksiä. 

En tiedä johtuvatko havaintoni Kööpenhaminan ilmastokokouksesta vai onko Britannia todella päättänyt pelastaa maailman, kuten olen kuullut sanottavan. Hyvää tarkoittaen asuntoni lämmitys on säädetty toimimaan ajastimella, patterit alkavat kohista kolmesti päivässä ja muun ajan ne ovat kylminä. Turha edes sanoa, että niinä päivinä kun ulkolämpötila pyörii nollassa, palelen. Minkäänlaista tiivistettä seinässä ei taatusti ole ja isot tuuletusventtiilit päästävät ritilän lävitse ulkoilman suoraan juuri lämmenneeseen asuntoon. Seuraavassa pakkasaallossa aion vastata haasteeseen teipillä ja muovipusseilla. Osallistuin Lontoossa keskustelutilaisuuteen, jossa asuntojen tiivistämistä vastustettiin kovaan ääneen. Lyhytnäköiset ihmiset laskivat pienissä päissään mitä se tulisi maksamaan, ottamatta huomioon mitä he voisivat pitkällä tähtäimellä säästää. Pyörittelin ihmeissäni päätäni väistellen ilmassa viilettäviä vastustajien argumentteja. Marraskuussa osallistuimme koko päivän kestäneeseen seminaariin yhdessä ympäristötieteen opiskelijoiden kanssa. Aiheena oli ilmastonmuutoksen käsittely mediassa. Meitä oli neljä toimittajaa vastaamassa syytöksiin, joita esitti kaksikymmentä nokkelakielistä Oxfordin yliopiston ympäristötieteen opiskelijaa. Seminaari saa jatkoa helmikuussa. 

Kaikki itseään kunnioittavat sanomalehdet ovat julkaisseet ilmastonmuutosliitteen, jossa käydään lävitse uhat, tavoitteet ja keinot. Niissä kerrotaan kuinka Tuvalu, Malediivit ja ehkä myös Amsterdam kuuluvat pahimmissa skenaarioissa Atlantiksen kanssa samalle listalle mereen vajonneina kulttuureina. Britannian tulvatalvista on myös tullut arkea. Joten vilpittömästi haluaisin uskoa että ilmastonmuutos nähdään Britanniassa todellisena uhkana saarivaltakunnan elämälle ja taloudelle. Vedenpinnan noususta saa konkreettisen muistutuksen, kun jokaisella aamulenkillä joutuu etsimään uuden, kuivemman reitin kulkea, sillä Thamesin rannat valtaavat alaa niityiltä ja Port Meadow’n keskelle on noussut järvi. Housun puntit ovat mudassa polvea myöten ja lenkkareiden puhdistukseen tarvitaan hammasharjaa. 

Mutta onhan se totta että Britannia on vihreämpi maa kuin talvinen Suomi. Puistoissa ahkeroidaan edelleen ja lähes imurilla puhdistetut ikivihreät, tasaiset nurmikentät ilahduttavat toisenlaisiin talviväreihin tottunutta lenkkeilijää.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Pekka, susi ja palohälytin - 22.03.2010
• Kuuluuko sananvapaus lehdistölle? - 16.02.2010
• One regular latte, please! - 27.01.2010
• Britit syövät pysyäkseen hengissä - ei pidä paikkansa! - 17.11.2009
• Netti pettää - 23.10.2009