Saavuin Oxfordiin vuosi sitten. Oli kuuma elokuun alun päivä, loppukesän runsasta vihreää laikuttivat kuivien päivien ruskeiksi polttamat nurmikot. Vanhat miehet istuivat pubien terasseilla ja tyhjensivät ale-tuoppejaan pikkuhiljaa, yksi pienenpieni hörppäys kerrallaan.

Matkalla tulevaan kotiimme taksikuski puhui aikeistaan jäädä eläkkeelle ja muuttaa Sveitsiin tyttärensä ja lastenlastensa luo. Hän oli tullut Jamaikalta 1960-luvulla, mutta tytär oli koulutettu Oxfordin yliopistossa, ja Sveitsissä hänellä oli iso talo, johon kyllä mahtuisi.

Joka puolella näkyi nousukausi. Yksi punta maksoi melkein puolitoista euroa, lehdet olivat täynnä uutisia kuumenevista asuntomarkkinoista, kauppojen ja ravintoloiden ikkunoissa haettiin lisää työvoimaa. Ero pitkän taantuman kanssa kärvistelevään Suomeen maistui hengitysilmassa.

Nyt tuntuu kuin olisin jättämässä aivan toisen maan.

— — —

Vaikea sanoa, missä vaiheessa käänne tapahtui, mutta joka tapauksessa jo kauan ennen kuin äärioikeistolainen fanaatikko murhasi parlamentaarikko Jo Coxin Yorkshiressa, Pohjois-Englannissa. Talouskasvu ei ollutkaan niin vakaalla pohjalla kuin britit olisivat toivoneet. Työpaikkoja syntyi vain huonosti palkattuihin palveluammatteihin, ei paremmin tuottavuutta lisääville aloille. Katkerat lääkärilakot  sulkivat brittisairaaloita päiväkausiksi, ja maaliskuussa valtiovarainministeri George Osborne ilmoitti valtavista lisäsäästöistä.

Poliittisen ilmapiirin tuhosi kärjistynyt EU-kansanäänestyskampanja (josta olen kirjoittanut myös aiemmin ). EU-jäsenyyttä vastustava leiri osoitti alusta alkaen, ettei se aikoisi välittää faktoista lainkaan. Boris Johnson , joka oli aloittanut EU-valheiden levittämisen jo toimiessaan nuorena miehenä The Daily Telegraphin Brysselin-kirjeenvaihtajana, toisteli vääristeltyä väitettä  Britannian EU-maksuista niin pitkään, että puolet briteistä hyväksyi sen todeksi. Iltapäivälehdet The Sun ja The Daily Express julkaisivat päivä toisensa perään mitä järjettömimpiä tarinoita maahanmuuttajista. Hiljalleen EU-vastaisen leirin luoma musta aukko alkoi imeä puoleensa myös kyllä-leiriä.

Kesäkuun alussa oikeistopopulistisen Ukip-puolueen Nigel Farage – Britannian johtava eurokriitikko – johti huvi- ja kalastusveneiden protestilaivaston mereltä Thamesia pitkin Lontooseen. Kun pieni EU-myönteisten laivasto purjehti sitä vastaan, alkoivat Brexit-leiristä kaikua huudot: ”Maanpetturit! Maanpetturit!”

Seuraavana päivänä Thomas Mair murhasi Jo Coxin. Oikeudessa hän sanoi nimekseen ”Kuolema maanpettureille ja vapaus Britannialle”.

— — —

Torstaina britit päättävät, onko heidän tulevaisuutensa Euroopan unionissa vai jossain muualla. Toivon, että he päättävät pysyä unionissa.

Kävi kansanäänestyksessä miten tahansa, Britannia on sen jälkeen toinen maa kuin se oli kun saavuin tänne. Brexit-kampanja on repinyt Britannian kahtia tavalla, jota Coxin murhan jälkeinen maansuru ei korjaa. Katkeruuden, toivottomuuden ja vihan kaivot on avattu, eikä niitä ole helppo sulkea.

Haluaisin tietää mitä minut Oxfordin-kotini eteen ensimmäistä kertaa kuljettanut taksikuski ajattelee tästä kaikesta. Britannia on muuttunut siitä, kun hän saapui maahan 1960-luvulla. Kaiken kaikkiaan muutos on tapahtunut parempaan suuntaan, mutta monta kertaa kehitys on näyttänyt kääntyvän huonompaan suuntaan: 1970-luvulla, kun työväenpuolue oli ajaa maan konkurssiin, 1980-luvulla, kun väkivaltaiset kaivoslakot ovat jakoivat ja kun National Frontin skinheadit ovat jahdanneet maahanmuuttajia ja punkkareita kaduilla…

Kuitenkin, koko tuon ajan joku on tarvinnut taksikyytiä. Ja vanhat miehet ovat juoneet tuoppejaan pubien terasseilla kuin aikaa ei lainkaan olisi olemassa heille.

Se on hyvä muistaa. On paljon sellaista, mikä säilyy taloudellisten suhdanteiden ja poliittisten kiistojen läpi.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Tunteiden vallankumous - 02.06.2016
• Brittiläinen todellisuus ja myytti suomalaisesta sotahulluudesta - 21.04.2016
• Mitä en olisi tajunnut Brexit-keskustelusta ellen olisi asunut Britanniassa, ja mitä britit itse eivät lainkaan tajua - 18.04.2016
• Lontoolaiset kiittävät bussikuskia — ovatko he siis maalaisia? - 26.02.2016
• Tervetuloa Britannian kalleimpaan kaupunkiin - 14.01.2016
• Mitä nuoren journalistin pitää oppia? - 07.12.2015
• Euroopan kriisit voivat tehdä hyvää hapattuneelle EU-journalismille - 05.11.2015
• Suomalaiset mediatutkijat ovat etääntyneet liian kauas työelämästä - 01.10.2015
• Viisi kirjaa joilla pääset Oxfordin tunnelmaan - 22.09.2015