Ymmärsin olevani ”se woo-tyyppi”
Merituuli Saikkonen
Millä tavalla saan kännykkäni toiminaan New Yorkissa? Mikä on kätevin tapa siirtyä lentoasemalta keskustaan? Paljonko pitää jättää tippiä? Kannattaako New Yorkiin pakata elokuussa nahkatakki, entäs korkkarit?
Onneksi on Instagram. Se on paljon Googlea parempi – vastaukset kun tulevat oikeilta ihmisiltä. He ihan oikeasti tietävät nämä jutut. Tärkeät jutut. Tällaisia ensimmäiset kysymykseni olivat, kun matkustin syyskuussa ensimmäiselle lähijaksolleni New Yorkiin opiskelemaan journalismin liiketoimintaa ja muutosjohtamista.
Menin kaupunkiin hyvissä ajoin. Olin ajatellut perehtyä annettuun materiaaliin ajoissa etukäteen, lukea ja ajatella rauhassa ennen kurssien virallista alkamista. Kun lentokoneeni ylitti Islannin, ymmärsin, että olin myöhässä. Materiaalia olikin vaikka kuinka paljon ja se oli vaikeaa! Strategiapapereita, journalismin historiaa ja koko Reutersin Digital News Report (160 sivua!). Mutta miten hyvin valittuja olivatkaan pohjapaperit ja miten nerokkaita ennakkotehtävät.
Manhattanilla on kallista ja erityisen kallista oli syyskuun alussa. Viikonlopun jatkoksi sattui nimittäin arkivapaa, Labor Day. Kaupungin hotellit olivat täynnä ja normaaliakin kovemmissa hinnoissa. Hintoja nostivat myös USA Open -tennisturnaus ja Fashion Week. Koulu alkoi tiistaina 5. syyskuuta, kuten lukuvuosi monissa muissakin paikallisissa kouluissa. Kun astelin koulun hissiin sisään, jännitti aika paljon. Millaisia muut ovat? Pärjäänkö?
Vuosikurssillani on 21 opiskelijaa. Olemme kaikki jonkinasteisia pomoja: keskijohtoa, kehittäjiä ja päätoimittajia. Tulemme yhdeksästä eri maasta. 11 meistä tekee töitä Yhdysvalloissa ja kolme Saksassa. Loput tulevat Iso-Britanniasta, Kanadasta, Romaniasta, Kuubasta, Belgiasta, Etelä-Afrikasta – ja minä Suomesta. Vuoden aikana meidän pitäisi oppia, miten journalismin haasteet voitetaan, miten saadaan liiketoiminta kannattavaksi pitkällä aikavälillä ja miten muutos tehdään työntekijöitä kunnioittaen. Koulutusohjelman vaatimaton tavoite on viedä journalismi tulevaisuuteen.
Todellako opin kaiken tämän? Minäkö oikeasti siirrän journalismia tulevaisuuteen? Koko ensimmäinen koulupäivä meihin valettiin uskoa: te pystytte siihen. ”Jokainen teistä tulee vuorollaan kokemaan huonommuutta ja huijarisyndroomaa, älkää välittäkö siitä. Olette hyviä, ja tämän vuoden aikana teistä tulee entistä parempia”, luennoitsijat vakuuttivat. Yhdysvaltalainen itsetuntokasvatus alkoi siis heti. Ja se tuntui hyvältä.
Koulun sijainti on täysin älytön – ja niin on myös nimi. En vieläkään tiedä, mitä vastaisin, kun joku kysyy, missä opiskelen. Yliopiston nimi on CUNY, joka on lyhenne sanoista City University of New York. Koulun nimi on Craig Newmark Graduate School of Journalism. Koulutusohjelma on Executive Program in News Innovation and Leadership. Olen päätynyt vastamaan, että opiskelen “jonkinlaisessa journalismin mba-ohjelmassa New Yorkissa” – mistä päästäänkin siihen sijaintiin. Craig Newmark -instituutti sijaitsee nimittäin kulman takana Times Squarelta ja samassa korttelissa kuin The New York Times. Enempää ytimessä ei Manhattanilla voi olla.
Mitä sitten opin ensimmäisen viikon aikana? Kuulin toinen toistaan upeampia, hauskempia ja älykkäämpiä luentoja.
1. Journalismin professori Jeff Jarvis niputti viestinnän historian puoleen tuntiin niin viihdyttävällä tavalla, että olisin voinut vaikka maksaa luennosta. Pääopetus oli, että printtiin perustunut journalismi kehittyi ensin teknisesti 150 vuotta. Sen jälkeen päästiin vaiheeseen, jossa sisällöstä tuli ydintuote. Nyt ollaan samassa pisteessä: sisällön jakelu muuttuu, ja hetken aikaa kehitystä hallitsee taas teknologia. Muutoksen kanssa tulee olla kärsivällinen. Meidän täytyy ensin oppia kommunikoimaan viisaasti ja luottamaan sisältöihin. Mutta kyllä tämä tästä!
2. Toimittaja ja kouluttaja Anita Zielina opetti meitä katsomaan strategiaa. Mikä erottaa sinun mediasi muista? Mikä on kilpailuvalttisi suhteessa muihin? Terävöitä sitä ja keskity siihen. Vaikka tällaiset kysymykset kuulostavat äkkiseltään aika ylätasoisilta, ydinstrategian ymmärtäminen olisi itseasiassa aika tärkeää ihan kaikille. Jos ei ymmärrä suurta kuvaa – tai siitä vallitsee yrityksessä liian monta eri käsitystä – on vaikea pelata samaan maaliin.
3. Johtamiskurssilla opin vahvuuksistani. Ne naurattivat muita, koska ne olivat – noh – epätavallinen kombo. Olin ”se woo-tyyppi”. Woo kääntyy suomeksi ehkä parhaiten hurmaamiseksi tai kosiskeluksi. Englanniksi woo on hauska sana (woohoo!) ja opettajat osasivat nimetä myös edellisten vuosikurssien ”woo-tyypit”. Minulle vahvuuksien pääsanoma oli tämä: ota niistä hyöty irti. Kun tunnistat omat vahvuutesi, voit käyttää niitä johtamisessa. Yleensä pystyt kaikkein tehokkaimmin johtamaan vahvuuksiesi kautta – etkä vaikkapa kopioimalla muita tai yrittämällä olla jotain muuta kuin mitä luontevasti olet.
Viimeisenä New York -iltana käytiin kurssikavereiden kanssa korealaisessa barbequessa. Paljon on hyötyä siitä, että kurssilla on aitoja newyorkilaisia. He tietävät, mistä saadaan pöytä perjantai-iltana ja mihin karaokeen kannattaa mennä.
Intensiiviviikon jälkeen kurssi jatkuu etänä. Tavataan kerran viikossa Zoomissa. Uskon, että siitäkin tulee nastaa.
Niin ja ne alun kysymykset. Kännykkään kannattaa ostaa e-sim jo Suomesta. Ota Über, jos sinulla on isoja matkatavaroita. Jos ei, ota metro. Hyvä tippi on 20-30 prosenttia. Nahkatakilla ja korkokengillä ei tee mitään.
Bonusvinkki on tämä: Käy syömässä ostereita Maison Premiere -ravintolassa Brooklynin Williamsburgissa. Jos haksahdat ostamaan uudet nahkakengät, älä laita niitä heti jalkaan.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Kyyneliä ja vertaistukea - 12.04.2024
- Syksy toi esiin kulttuurieroja: Suomi on erilaisempi kuin luulin - 18.01.2024