Te olette joukkue. Viidelle printtijournalistille tuodaan pöytään kaksi kameraa, kaksi radionauhuria ja kaksi videokameraa varusteineen ja annetaan lyhyt opastus kunkin välineen käytöstä. Annetaan juttuaihe, joka pitää jalostaa yksityiskohtaiseksi suunnitelmaksi kaikkia mahdollisia kerrontakeinoja hyödyntävästä multimediapaketista. Sitten on aika lähteä kentälle kuvaamaan ja haastattelemaan. Parissa päivässä joukkueen on editoitava ja koostettava sivusto, joka esitellään työviikon päätteeksi koko …
Lokakuun ensimmäisellä viikolla Berkeleyn toimittajakoulun vierailijana (writer-in-residence) toimi New York Timesin toimittaja James Risen. Mies, jota Yhdysvaltain valtaapitävät ovat pitkään jahdanneet. Risenia uhkaa vankilatuomio lokakuun 17. päivänä alkavassa oikeudenkäynnissä. Yhdysvaltain hallituksen syyttäjät ovat yrittäneet pitkään murtaa Risenin lähdesuojaa. Käynnissä on jo kolmas yritys. Aiemmilla kerroilla Risenin lakimiehet ovat onnistuneet vakuuttamaan tuomarin siitä, että toimittajan lähdesuojan …