Ensimmäisessä blogissani yhdeksän kuukautta sitten kerroin tavaroista, jotka pakkasimme Suomesta autoon mukaan: Reino-tossut, akkuporakone, ikkunatiivistenauhaa, kuumavesipullo, veitsenteroitin, Fiskarsin sakset, juustohöylä ja jatkojohtoja. Kaikelle on ollut käyttöä, mutta erityisesti sakset ja juustohöylä ovat osoittautuneet sellaisiksi kapistuksiksi, ettei hyviä brittikorvaavuuksia löydy.

Ajoimme viikko sitten Manchesteriin. Auton takapenkillä istuivat viikonloppuvieraamme, isäni ja äitini. Matelimme moottoritieruuhkissa, ja matka kesti 2,5 tunnin ennusteen sijasta neljä tuntia. Takapenkiltä kuului kuitenkin vain hyväntuulista puheensorinaa, sillä matkan määränpää oli erityisen tärkeä. Olimme matkalla isäni menneisyyteen. Paikkaan, jossa hän oli ollut työharjoittelussa 45 vuotta sitten eikä ollut koskaan käynyt siellä sen jälkeen. Joka …

– Mitä teet työksesi? – Olen töissä uutistoimistossa. – Millä osastolla? – Kotimaan osastolla. – Mistä oikein kirjoitat? Eihän Suomessa tapahdu mitään, kaikki voivat hyvin ja maassa vallitsee konsensus.

Aurinko ei paljon lämmittänyt maaliskuussa. Kaikki tuntuvat muistavan sen yhden päivän kuun alussa, jolloin paistoi lämpimästi. Kuvittelimme, että kevät alkaa! Ei alkanut vaan kylmin maaliskuu vuosikymmeniin. Kun kevät vihdoin tulee, lämpö ja auringonpaiste eivät ole tae silloinkaan. Ihmisiä muuttaa pois Britanniasta pelkän hyisen ja kostean sään takia.

Paikallinen kuntokeskus on pitänyt minut kunnossa viisi kuukautta mahtavan alhaisella 22 punnan opiskelijahintaisella kuukausimaksulla. Läpi talven olen käynyt pari kolme kertaa viikossa liikkumassa. Samalla olen pihistänyt omassa kaasu- ja vesimaksussa nauttimalla joka treenin päätteeksi pitkän ja kuuman suihkun, ”ilmaiseksi”.