”Sittenhän sä opit sen Oxfordin aksentin.” Tämä yleinen heitto tuli mieleen, kun kuuntelin aamulenkillä BBC:n neloskanavaa. Aiheena oli brittikoomikko James Cordenin lähtö Amerikkaan talk show –vetäjäksi. Ensi-ilta CBS:n Late Late Show’ssa on käsillä, mutta nyt amerikkalainen koeyleisö ei saa muka selvää brittiherran puheesta.

Uutisissa kerrotaan festareista, joilla teinityttö kuoli alkoholi- ja ketamiinimyrkytykseen. Haastateltavina ovat poliisin lisäksi kuolleen tytön isä ja sisar.

“iPhone ja Kiinan tehdastyöläisten olot”, “Sananvapaus ja internet – mitä seuraavaksi?”, “Analyysi Turkin politiikasta ja maskuliinisuudesta”. Siinä muutama luento, joille olen osallistunut parin viime viikon aikana. Yksi Oxfordin stipendiaattiohjelman parhaista puolista on mahdollisuus käydä kuuntelemassa yliopiston eri laitosten ja collegejen luentoja melkein mistä tahansa aiheesta. Vuoteni täällä on puolivälissä, ja merkkipaalu kannustaa listaamaan puheenvuorojen antia. 

Mitkä kolme asiaa erottavat ihmisen eläimestä?  Luennoitsija heitti kysymyksen ja pieni supina täytti salin. Tarinoiden kertominen, keittotaito ja diplomatia. Väite hyväksyttiin ja luento maailman uhkakuvista jatkui. Oxfordissa tämä ihmisyyden ylä-tripla on ahkerassa käytössä.

Puhelin soi puoli yhdeksältä aamulla, kymmenen minuuttia koulun alkamisen jälkeen. ”Ikävä kuulla, että lapsellasi on kuumetta. Ole hyvä ja lähetä hänet kouluun iltapäivällä.” Siis mitä? Lapsi oli sairas ja makasi sängyssään kuumavesipullo peiton alla, jotta vilu hellittäisi. Halusiko koulu, että lähetän sinne väsyneen ja kuumeisen lapsen? Kyllä, juuri sitä koulu halusi. Tuvanjohtaja kertoi syynkin. Jos …