Archives

Tiedostavien aikojen journalismia

Asetuin auditorion penkkiin mukavammin. Alkamassa oli jälleen yksi vierailijapuheenvuoroista, joita on kuulunut opintoihimme jo lukuisia. Olemme – lähinnä Zoomin välityksellä – saaneet tavata jo yli toistakymmentä inspiroivaa ja menestyvää journalistia, jotka ovat kertoneet urastaan, esitelleet kirjojaan, journalistisia hankkeitaan tai omia yrityksiään. Uratarinoiden ohella kiinnostavaa on ollut kuunnella, mitä opiskelijakollegani ovat vierailta kyselleet tai miten heitä …

Amerikkalaiset jutut uuvuttavat suomalaisen lukijan

Aamun lehden lukeminen Amerikassa hengästyttää. Paperisen Los Angeles Timesin, jonka tilasin heti saapumisemme jälkeen, jutut alkavat etusivulta, jatkuvat sisäsivuille ja ovat keskimäärin kaksi kertaa niin pitkiä kuin vastaavat Suomessa. Kuvia on niukasti, eikä jutuissa ole edes happea antavia kappaleenvaihtoja saati väliotsikoita. Myönnän, että printin lukeminen on vanhanaikaista, mutta olen halunnut pitää joistain rutiineista tiukasti kiinni. …

Valkoinen toimittaja, herää etuoikeuteesi

Oletko saanut elää elämäsi niin, ettei sinun ole koskaan tarvinnut stressata rotuun liittyvistä asioista? Näkyykö mainoksissa ja tv-sarjoissa pääasiassa kaltaisiasi ihmisiä? Löydätkö apteekista helposti omaa ihonväriä vastaavia laastareita? Voitko kulkea ja asua missä tahansa ilman pelkoa, että joku ärsyyntyy siitä? Jos olet toimittaja, saatko kirjoittaa juttuja kaltaisistasi ihmisistä vai joudutko jännittämään, saatko pomoilta kannatusta ideoillesi …

Yli vuoden odotus päättyi ja maisteriohjelma alkoi koronan jälkiaalloissa

Minun ja perheeni piti olla täällä jo vuosi sitten. Säätiö valitsi minut Annenbergin stipendiaatiksi Los Angelesiin jo alkusyksystä 2019, ja sain USC Annenbergistä tiedon sisäänpääsystä helmikuun lopussa 2020. Ehdin iloita kovan työn takana olleesta opiskelupaikasta vain vajaat kaksi viikkoa. Maaliskuun puolivälissä Suomessa julistettiin poikkeustila, ja koko maailma oli polvillaan uuden, pelottavan viruksen edessä. Siitä alkoi …

Melkein auki vai uusi normaali?

Se oli hämmentävää ja huvittavaakin. Kun saavuin kesäkuun lopussa USC:n kampukselle Los Angelesiin, vastassa oli paljon kylttejä, banderolleja, maahan kiinnitettyjä tarroja ja muovisia opasteita. Ne leiskuivat kaikki yliopiston tunnusväreissä, ruosteisessa punaisessa ja kultaan vivahtavassa keltaisessa. Kaikissa viesti oli sama: taistelemme yhdessä, siten voitamme! Jaa, minkä? No, koronaviruksen tietenkin. Kylttien viesti oli – ja on edelleen …

1 4 5 6 7 8 9 10 27